Annette Nyholm

Ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti, sosiaalipsykologi

TÄLLÄ HETKELLÄ EI VAPAITA KELA-AIKOJA

Kuka olen?

Olen aina ollut kiinnostunut myönteiseen muutokseen tähtäävästä ihmissuhdetyöstä. Psykoterapeuttina lähden turvalliseksi ja aidosti kiinnostuneeksi tueksi ja kanssakulkijaksi asiakkaan sisäisten voimavarojen löytöretkelle. Tavoitteena voi olla uusi voimaantuneempi suhde itseensä tai ymmärryksen lisääminen ja ratkaisujen löytyminen haasteellisissa tilanteissa ihmissuhteissa tai elämässä yleensä. Olen aktiivinen, mutta osaan myös antaa asiakkaalleni tilaa. Luovuus, ennakkoluulottomuus, heittäytyminen, empaattisuus ja huumori ovat tärkeitä piirteitä minussa. Sydän on aina vahvasti mukana tekemisissäni.

Keskityn asiakkaitteni kanssa nykyhetkeen ja hyvän tulevaisuuden luomiseen menneisyyttä unohtamatta. Ratkaisukeskeisten menetelmien lisäksi käytän mielelläni kaikkea muutakin, mitä olen oppinut eri viitekehyksistä.

Olen tehnyt pitkään töitä toisen asteen opettajana ja kouluttanut ja ohjannut niin nuoria kuin aikuisiakin oppilaitoksissa ja yrityksissä. Psykoterapeuttina olen toiminut ammatinharjoittajana kahdessa lääkärikeskuksessa ja ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden psykoterapeuttina. Tarjoan sekä lyhytkestoista, että pitkäkestoista psykoterapiaa.

Jag ser det som ett privilegium att få vara med och dela den upptäcktsfärd vars mål är att finna inre styrka och nya synvinklar för att lösa olika utmaningar i livet tillsammans med mina kunder. Som terapeut är jag aktiv men kan också ge utrymme då det behövs. Mitt arbetssätt är kreativt, fördomsfritt, empatiskt och med glimten i ögat.

Jag fokuserar tillsammans med kunden på situationen här och nu och på positiva förändringar i framtiden men beaktar också det förflutna. Jag utgår från lösningsinriktade metoder men använder också tekniker från andra terapiinriktningar.

Jag har jobbat som yrkesutövande psykoterapeut på två läkarcentraler och på en yrkeshögskola som psykoterapeut för studerande. Jag har också en lång erfarenhet av arbete med ungdomar och vuxna på andra stadiet som lärare och handledare. Jag erbjuder både korttidsterapi och långvarig psykoterapi.

Koin, että Annette oli lämmin ja helposti lähestyttävä. Jännitin kovasti terapiaan menemistä ja meinasin perua koko jutun, mutta ensimmäisen istunnon jälkeen olin jo tyytyväinen, että lähdin