Emmi Girs

Psykologi

Kuka olen?

Minä psykologina

Tavoitteeni on, että asiakas kokisi vastaanotollani tulleensa kohdatuksi ja hyväksytyksi kaikkine vaikeuksineen ja juuri sellaisena kuin hän on. Pyrin siihen, että pystyisimme aina yhteistyössä sanoittamaan ja antamaan selitystä kokemiisi vaikeuksiin sekä käsittelemään toivomiasi aiheita. Ei ole sellaista asiaa mitä emme voisi yhdessä miettiä. Korostan työssäni voimavara- ja positiivisuus lähtöisyyttä, minkä mukaan jokaisella ihmisellä on valtavasti voimavaroja, joiden varaan hyvinvointia voidaan rakentaa. Minusta jokainen ihminen on hieno ainutlaatuinen kokonaisuutensa, jolla on aina mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ja elää täyttä ja tyydyttävää elämää.

Työskentelytapani

Olen terapeuttina helposti lähestyttävä, empaattinen ja työskentelyssä aktiivinen. Työskentelylleni on ominaista kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jossa huomion niin psyykkisen, fyysisen kuin sosiaalisen puolen. Työskentelytapani on lyhytterapeuttinen, jonka tarkoituksena on edetä järjestelmällisesti ja keskeisimpiin vaikeuksiin keskittyen. Työskentelyni alkaa usein yhteisestä käsitteellistämisestä, jossa käymme sinun tilanteesi tarkasti läpi ja muodostamme yhteisen käsityksen kokonaistilanteesta. Tämän pohjalta teemme yksilöllisen etenemissuunnitelman. Annan paljon painoarvoa ajatusten, tunteiden ja toiminnan yhteispelille, jonka mukaisia menetelmiä käytän paljon työssäni. Maksimoidaksemme terapian hyödyn mietimme myös erilaisia kotitehtäviä tapaamiskertojemme väliin.

Erityisosaamiseni

Olen tehnyt aiemmin töitä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa nuorten ja aikuisten parissa yli kolmen vuoden ajan. Olen käynyt kattavan noin kahden vuoden mittaisen lyhytterapeuttisen kognitiivis-integratiivisen terapiamenetelmäkoulutuksen ja neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksen. Parhaillaan olen kognitiivisesti suuntautuneessa psykoterapeuttikoulutuksessa. Pystyn tarjoamaan laajasti apua erilaisiin vaikeuksiin kuten mieliala- ja ahdistusoireisiin, elämänsuunnan etsimiseen, elämäntilannekriiseihin sekä uupumukseen. Minulla on kokemusta seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin kanssa painivien asiakkaiden auttamisesta ja kannan huolta erilaisten vähemmistöjen hyvinvoinnista. Lisäksi minulla on erityistä osaamista neuropsykologisten oireiden huomioimisesta terapiatyössä kuten tarkkaavaisuus- ja autisminkirjon häiriöt.

Tarjoan myös mahdollisuuden etäterapiaan. 

 

”Emmi on helposti lähestyttävä ja hänestä välittyy aito lämpö muita kohtaan.”

”Olen kokenut Emmin kanssa tulleeni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Hänelle on ollut helppo puhua vaikeista ja itselle häpeällisistäkin asioista.”