Minna Ollikainen

PsL, psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti, työnohjaaja

Tällä hetkellä ei tilaa uusille asiakkaille

Kielet

Paikkakunnat

Erikoistumisalueet

Kuka olen?

Olen psykoterapeutti, kouluttaja ja työnohjaaja. Työssäni psykoterapeuttina on hienoa saada olla mukana, kun asiakas kulkee kohti muutosta ainutlaatuisella matkallaan. Ihmisen persoona, voimavarat ja pulmat muodostavat aina yksilöllisen tilanteen, jota pyrimme yhdessä ymmärtämään. Käynneillä pysähdymme pohtimaan asiakkaan kokemuksia ja toisaalta työskentelemme aktiivisesti sen eteen, että hänen itsetuntemuksensa ja kykynsä selviytyä hankalassa tilanteessa tai muuttaa elämäänsä paranee.

Shortumilla toimin kouluttajana ja työnohjaajana KAT-lyhytterapeutti -koulutuksessa sekä Lyhytterapeuttisen työoteen koulutuksessa. Työnohjaajana toimin myös mielenterveyden ammattilaisille, sekä yksilöille että ryhmille. Työnohjaus tähtää ohjattavan ammattitaidon kehittymiseen ja siinä voi painottua case -ohjaus tai/ja ammatti-identiteetin pohtiminen tai työyhteisön kehittäminen.

Vastaanotolleni hakeutumisen syitä voivat olla esimerkiksi: Erilaiset elämän haasteet.

Palvelut:

  • Johtajaterapia
  • Kela-terapia
  • Lyhytterapia
  • Psykoterapia
  • Työnohjaus

Tällä hetkellä ei tilaa uusille asiakkaille

Lisätietoa työtavoista

Työtapani pohjautuu kognitiiviseen, intergratiivisen ja kognitiivis-analyyttiseen psykoterapiaan. Yhdistelen erilaista teoreettista ja tutkimuksellista tietoa, menetelmiä sekä harjoituksia joustavasti ja tarpeen mukaisesti räätälöiden. Ihmiskäsitykseni on kokonaisvaltainen ja myös kehollinen työskentely voi olla mukana työskentelyssä.

Läsnäolo ja asiakkaan tilanteen tutkiminen yhdessä ovat minulle keskeisiä yhteistyösuhteessa. Ajattelen, että asiakkaan sisäisen maailman puoleen kääntyminen luottamuksellisessa suhteessa, konkreettisia kokemuksia tarkastellen mahdollistaa itseymmärryksen lisääntymisen ja muutoksen.

Koulutus ja kokemus

Koulutukseni: PsL, psykoterapian erikoispsykologi, integratiivinen kouluttajapsykoterapeutti  ja  kognitiivinen psykoterapeutti (YET). Lisäkoulutuksiani ovat psykofyysisen psykoterapian peruskoulutus, mindfulness -peruskoulutus ja  tanssi- ja liiketerapian peruskoulutus.

Keskeisin työkokemus: 

  • Kouluttaja ja työnohjaaja Shortum: KAT-lyhytterapeutti -koulutus vuodesta 2022 ja Lyhytterapeuttisen työotteen koulutus vuodesta 2021
  • Työnohjaaja mielenterveyden alan työntekijöille vuodesta 2016
  • Psykoterapeutti, yksityinen ammatinharjoittaja vuodesta 2008
  • Jyväskylän yliopiston MBA -johtamiskoulutus: Johtamisen psykodynamiikka -ryhmien ohjaaja vuodesta 2015
  • Mindfulness -pohjainen työryhmän työnohjaus: Kriisikeskus Mobile Jkl v. 2016-2021
  • Mindfulness -ryhmänohjaaja: Jyväskylän yliopistoliikunta v. 2013-2018
  • Raiskauskriisikeskus Tukinainen Jyväskylä v. 2007-2009
  • Nuorisopsykiatria: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri v. 1997-2007
  • Nuorisopsykiatria: Etelä-Savon sairaanhoitopiiri v. 1996-1997
  • Työvoimatoimisto Rauma v. 1995-1996