Tiina-Leena Palomäki

PsM, psykolog, kognitiv beteendepsykoterapeut, parterapeut, familjepsykoterapeut

Kuka olen?

Olen psykologi ja vuosein saatossa käynyt lisäkoulutuksia. Olen kognitiivinen käyttäytymispsykoterapeutti, pariterapeutti ja perhepsykoterapeutti. Työelämässä olen toiminut erikoissairaanhoidossa ja yksityisellä sektorilla Helsingissä ja Porvoossa. Psykoterapiatyössä ovat painottuneet asiakkaiden masennusoireet, ahdistuneisuus eri muodoissaan, erilaiset pelot sekä nykyisin varsinkin työelämän haasteet; jaksaminen ja uupumisen uhka. Pari- ja perhetyössä kohtaan ihmisten vuorovaikutusongelmia, ristiriitoja ja pelkoja.

Psykoterapeuttina olen lämminhenkinen ja kunnioittava sekä myös aktiivinen ja tarvittaessa jämäkkyyttä löytyy. Arvostan tutkimustietoon perustuvaa hoitoa. Olen käynyt kaikki psykoterapiakoulutukseni yliopiston koulutuksissa.


 

Keskeinen työkokemus:

Olen ollut yksityinen psykoterapeutti v. 2008 alkaen (Psyyke, Komppi).
Työterveyspsykologina Porvoo/Mehiläinen lääkärikeskuksessa osa-aikaisena v. 2013 -2019.

v. 2000-2008 olen ollut Helsingin kaupungin erikoissairaanhoidossa masennus- ja ahdistuneisuustyöryhmässä psykologina.

v.1995-2000 Porvoossa sairaalan kriisityöryhmän sekä osastojen psykologina.

Koulutus:

PsM psykologian maisteri Tampereen yliopisto v. 1988

Kognitiivinen käyttäytymispsykoterapeutti Tampereen yliopisto v. 2012 Tunnekeskeinen pariterapiakoulutus/Syventävät opinnot Hanna Pinomaa

Perhepsykoterapeutti Tampereen yliopisto v. 1998