Esimiehen henkilökohtainen valmennus

Esimiestyö voi olla yksi elämän rikkaimmista kokemuksista

 

Kun kaikki sujuu, kehityt ja opit uutta joka päivä, vuorovaikutus luistaa, tulosta syntyy, saat kiitosta ylhäältä ja alhaalta ja työhyvinvointi näkyy viivan alla.

Todellisuus voi silti olla toinen. Tänäkin päivänä moni hyvä asiantuntija kohtaa esimieheksi päädyttyään haasteita, joihin selvittämiseen ei ole saanut sen paremmin koulutusta kuin valmennustakaan. 

Monelle ihmisten johtaminen on haasteista suurin

Niin tuloksenteon kuin työhyvinvoinninkin johtaminen osoittautuu usein käytännössä kinkkisemmäksi kuin päältä katsoen sen uskoisi olevan.

Vakaissakin oloissa työyhteisön ilmiöt ovat vaikeasti ennakoitavia ja hallittavia, mutta jatkuvan muutoksen tuottama stressi nostaa pulmat potenssiin.

Ennen pitkää on esimiehen omakin jaksaminen koetuksella

Shortumin asiantuntijat auttavat sinua huomaamaan esimiestyön ansat ja löytämään keinot, joilla kohtaat haasteet rakentavasti. Tavalla joka auttaa sinua itseäsi kehittymään esimiehenä ja ihmisenä, ja joka nostaa koko tiimisi toimivuuden uudelle tasolle. 

Johtajuuden ytimessä onkin esimiehen ja johtajan taito johtaa itse itseään.

Me tiedämme, että esimiestyö ei ole helppoa

Niinpä meidän kanssamme ei mikään asia ole liian pieni, iso, itsestäänselvä tai hankala käsiteltäväksi. Omassa tiimissäsi et voi kaikesta puhua. Meillä voit.

 

 

Tutustu myös Toiminta- ja vuorovaikutuskulttuurin kehittämisen palveluihin