Siirry sisältöön

Stressi, palautuminen ja kognitiivinen ergonomia

Pitkäkestoiseksi ja jatkuvaksi venyvä stressi on yksi nykyisen työelämän pahimmista vitsauksista 

 

Lyhytkestoisen, suoritukseen virittävän stressin kanssa pärjää. Mutta viikkoja, kuukausia, ehkä vuosiakin kestävä ylikuormitus johtaa jossain vaiheessa väistämättä fyysiseen ja/tai psyykkiseen oireiluun ja toimintakyvyn rapautumiseen. Ennen pitkää tämä heijastuu myös työyhteisöön.

Lopulta voi tuntua siltä, että kaikki elämän hyvät asiat tulevat muualta kuin työstä.

Tämä on täysin vältettävissä

Palautumisen merkityksestä saadaan jatkuvasti uutta tietoa. Useimmiten haasteena onkin hyvien ponnistuksen ja levon, stressin ja palautumisen rytmien istuttaminen työhön ja työpaikan rutiineihin.

Tuoreen tiedon lisäksi meiltä saa oivalluttavaa apua uusien käytäntöjen istuttamiseen.

Me tiedämme ettei käyttäytymisen muutos ole ihan pala kakkua

Autamme tunnistamaan ne ajatukset, uskomukset, toimintamallit ja rooliepäselvyydet, jotka pitävät kiinni menneen maailman käytännöissä.

Olemme tukena uusien, terveiden rutiinien rakentamisessa ja vakiinnuttamisessa.

Ja poistumme paikalta siinä vaiheessa, kun teillä jo riittää voimia vaikka muille jakaa.

 

Koulutamme myös mielellämme stressiin, palautumiseen ja kognitiiviseen ergonomiaan liittyvistä aiheista. Ota yhteyttä: Simo Levanto, Marina Maatela.

Myös kätevänä webinaarikoulutuksena.

 

Tutustu myös Asiantuntijan henkilökohtaisiin valmennuksiin

Tutustu myös Shortum Lyhytterapiatalon palveluihin