Sanna Aulankoski

PsM, työterveyspsykologi, psykoterapeutti VET, kouluttajapsykoterapeutti, työnohjaaja, business coach

TÄLLÄ HETKELLÄ EI TILAA UUSILLE KELA-ASIAKKAILLE

Kuka olen?

Työhistoriaani on mahtunut monenlaista psykologin työtä psykoosi-oireiden kanssa elämisen tukemisesta pomojen ja tiimien sparraamiseen. Viime vuosina olen perehtynyt etenkin työyhteisöpulmiin työpaikan ristiriitoihin osallisia ja niitä setviviä esimiehiä tukiessani. Lisäksi minulta saa apua yksityiselämän vaikeuksissa kuten masennuksessa, ahdistuksessa, elämän suunnan etsimisessä ja parisuhteen jumeissa.

Aiheesta riippumatta toimivan yhteistyön lainalaisuudet ovat
minusta samankaltaisia: eläytymistä, haastamista ja uusien näkökulmien etsimistä yhdessä. Ongelmat ovat kiinnostavia patistaessaan muutokseen ja tuodessaan esiin elämän eri puolia. Viimeksi ihmeteltiin asiakkaan kanssa sitä, miksi ”konfliktin” vastakohdalle ei ole käsitettä; millä sanalla voisi kutsua ihmissuhteen yllättävää liikahdusta parempaan?

Viitekehykseni on ratkaisukeskeisyys, jonka ohjenuorana on luovuus: tuotetaan uutta ja toimivaa – asiakkaan ehdoilla. Ammattilainen tuo keskusteluihin tietoa ja kokemusta, mutta asiakas määrittää sen raamit hahmotellen esiin niin tapaamisten tavoitteen kuin sen, milloin toivottu muutos on riittävä.

”Sanna on upean spontaani.”

 

”Järjestelmällinen ja asiantunteva. Pitää neuvotteluissa hyvin narut käsissä.”

 

”Näistä keskusteluista on ollut meille paljon apua. Kiitos!”


Keskeinen työkokemus

Kliininen psykologi psykiatrisessa sairaalassa ja terveyskeskuksessa vuosina 2001–2007.

Vuodesta 2006 alkaen myös työterveyspsykologi, aluksi terveyskeskuksessa – sittemmin yrityksessä (2006–2019). Kouluttanut työterveyden ammattilaisille ristiriitojen ratkontaa ja sovittelua. Työterveyden teemoihin syventymistä myös luottamustehtävissä Psykologiliiton työterveyspsykologien ammatillisessa työryhmässä jäsenenä ja puheenjohtajana (2017–2020).

Esimiehille, tiimeille ja terveydenhuollon ammattilaisille coachausta (reteaming-valmentaja 2006, Certified Business Coach 2012) ja työnohjausta (HENRY ry:n työnohjaaja 2010) vuodesta 2004 lähtien.

Ratkaisukeskeistä yksilö- ja pariterapiaa psykologityön alusta alkaen. Vuosina 2010–2015 kouluttajana psykoterapeuttisten valmiuksien ja erityistason ratkaisukeskeisen psykoterapian opinto-ohjelmissa (Lyhytterapiainstituutti Oy).

TÄRKEIMMÄT Julkaisut

Aistiva ja tiedostava mieli – meditaation näkökulma tietoisuuteen ja psyykeen. Duodecim 2019.

Voimat takaisin – tietoa ja dialogia työuupumuksesta. Duodecim 2018.

Törmäyksistä työniloon – työterveyshuolto tukena työn ristiriidoissa. Duodecim 2016.

Miten kehittää psykoterapioita? Psykologia 46 (06), 2011.