Tunne antaa elämälle muodon

Elettiin 1980-luvun loppua, kun yksi Lontoon pankkimaailman häikäilemättömimmistä pelureista sulki työpaikkansa oven takanaan. Menestyksekkään investointipankkiirin uran tehnyt keski-ikäinen mies oli ryssinyt uransa sijoittamalla rahansa tuottamattomiin IT-yrityksiin ja menetti koko miljoonaomaisuutensa ja saman tien myös avioliittonsa.

Tavallista isomman luokan konkurssin kokenut mies sai tarpeekseen pankkiirin elämästään. Pian hän seisoi lontoolaisen yliopiston portilla aloittaakseen uuden elämänvaiheen humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijana. Hänen nimensä oli Peter Goldie.

Harva olisi uskonut, että 10 vuotta myöhemmin Goldie olisi yksi maailman nimekkäimmistä tunnetutkijoista. Goldie väitteli filosofian tohtoriksi Oxfordin yliopistosta huippuarvosanoin ja pian hänet nimitettiin Manchesterin yliopiston professoriksi.

Mitä tunteet ovat?

Ensimmäisessä kirjassaan On the Emotion (2000) Goldie puoltaa kognitiivista tunneteoriaa. Tunteet eivät ole pelkästään sattumanvaraisia purkauksia, kuohahduksia ja fiiliksiä, vaan ne välittävät meille informaatiota ympäristöstämme, toisista ihmisistä ja meistä itsestämme. Tunteet auttavat meitä elämään merkityksellistä elämää. Jäsennämme maailmaa ja toisia ihmisiä aina ensin tunteella ja vasta sen jälkeen kykenemme muodostamaan järkeviä päätelmiä.

Miljoonansa ja avioliittonsa menettänyt Goldie tiesi, että järki seuraa tunnetta aina jälkijunassa, eikä järkeily takaa sitä, että arviomme ja elämänvalintamme osuvat lopulta kohdalleen. Olimmepa kuinka järkeviä ja tuntevia ihmisiä tahansa, elämässä on liian paljon sellaisia muuttuvia tekijöitä, joihin emme voi itse vaikuttaa.

Goldie muistuttaa, että voimme kuitenkin vaikuttaa tunteisiimme ja pyrkiä sitä kautta parantamaan elämän tarkoituksellisuuden kokemusta.

Terve ihminen tuntee pelkoa ja häpeää

Niin minäkin. Pelkään nimittäin pimeää ja häpeän sitä. Olen kuitenkin onnistunut kesyttämään pelkoani juoksemalla Pariisin lähellä sijaitsevassa pimeässä metsässä, mutta kokonaan en ole pelkoani voittanut.

Sysimustaan metsään lähteminen tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä ja usein otan otsalampun lisäksi mukaan lenkille koirani. Kun pääsen syvemmälle metsään, päästän koiran irti. Se jättäytyy hetkeksi nuuhkimaan hajuja ja juoksee minut myöhemmin kiinni. Joskus koira poikkeaa polulta villisian tai kauriin perään.

Silloin olen yksin ja metsän armoilla. Huomaan pian jännityksen tunteen kehossani ja kohonneen pulssin. Jännitys tuntuu paineena rintakehässä. Kädet hikoavat. Jokainen räsähtävä oksa ja pöllön huhuilu saa minut säpsähtämään. Kerran pääni yli lensi pöllö, joka onneksi jätti kaljuni rauhaan. Ajatus päälakeani raatelevasta pöllöstä ja kertomus ranskalaisten kuninkaiden hevosia tappaneista villisioista eivät tunnu miellyttäviltä. Kotiin päästyäni mielikuva itsestä pelkurina hävettää.

Tunne on tiedon lähde

Goldien mukaan tunteet kertovat meille aina jotain. Ne välittävät meille tietoa kahdella eri tavalla:

• ”Keholliset tunteet” välittävät meille subjektiivista tietoa kehossamme tapahtuvista fyysisistä muutoksista. Pystyyn nousseet niskavillat, kohonnut pulssi ja adrenaliini saavat meidät ennakoimaan mahdollisesti meitä uhkaavan vaaran.
• ”Intentionaaliset tunteet” tarjoavat meille objektiivista tietoa ympäristöstämme. Esimerkiksi jos lenkkikaverini havaitsee pelkoni ja kysyy, mitä oikein pelkään, huomaan samalla itse, miltä minusta tuntui ennen kuin hän kysyi yhtään mitään.

Keholliset tunteet ja intentionaaliset tunteet ovat kuitenkin eri asioita. Jälkimmäiseen sisältyy monentasoisia ajatteluprosesseja, havaintoja ja kuvitelmia, joiden pohjalta muodostamme uskomuksia itsestämme ja toisista.

Villisikojen kohtaaminen pelottaa, koska uskon niiden olevan arvaamattomia ja äkäisiä. Vaikka uskomus saattaa pitää osittain paikkaansa, villisiat harvoin käyttävät torahampaitansa lenkkeilijöiden ja koirien surmaamiseen. Tieto lieventää pelkoa ja pystyn liikkumaan pimeässä metsässä rennompana ja rohkeampana kuin ennen.

Ehkä saattaa tapahtua ihme, etten pelkää ollenkaan ja mielessä on pelkästään iloisia ajatuksia. Myönteisiä tunnekokemuksia on syytä kuvitella ja miettiä, minkälaisia ne voisivat olla.

Voimme katsoa vanhoja kokemuksiamme uudesta näkökulmasta

Kun tiedät mitä tunne opetti sinulle, voit yrittää tarkastella oppimaasi uudesta näkökulmasta. Goldie korostaa, että uuteen näkökulmaan saattaa liittyä uusia tunteita. Kun pelko vähenee ja rohkeus lisääntyy, saatat huomata itsessäsi ja ympäristössäsi jotain sellaista, mitä et ennen kyennyt huomaamaan. Pelon siirryttyä taka-alalle metsään saattaa laskeutua värejä, jotka jäivät ennen havaitsematta.

Usein puhutaan, että meidän tulisi huijata itsemme tuntemaan myönteisiä tunteita ja pakottaa itsemme ajattelemaan pelkästään myönteisiä asioita. Tämä on pinnallista ja joissain tapauksissa jopa vaarallista puhetta.

Kielteisetkin tunteet voivat opettaa meille jotain.

• Kehossa huomattu fyysisen muutos, kipu tai väsymys kannattaa ottaa vakavasti.
• Häpeän tunne voi saada meidät korjaamaan käyttäytymistämme ja auttaa meitä ottamaan etäisyyttä häiritsevistä toimintatavoista ja rooleista.
• Pelko suojelee meitä. Joissakin maankolkissa pimeässä metsässä juoksu saattaa olla ihan oikeastikin vaarallista. Opettele tuntemaan erilaisia tunteita sopivissa tilanteissa!

Kertomus auttaa selviämään hankalankin tunteen kanssa

Auttaako tieto? Goldien mukaan tieto voi kyllä vaikuttaa tunteeseen, mutta joskus tieto ei läpäise tunnetta. Tällöin tunne on vaikea selittää kokijalleen. Eräs lenkkikaverini pelkää koiria niin paljon, ettei mikään koirista tarjottu informaatio (”koira on ystävällinen, luotettava ja ihmisrakas”) ole poistanut hänen pelkoaan. Kun lähdemme lenkille yhdessä, suhtaudun kunnioittaen hänen koirapelkoonsa ja jätän koirani suosiolla kotiin.

Jos pelko kuitenkin häiritsee mielekkäiden asioiden tekemistä ja elämän tarkoituksellisuuden kokemista, tunnetta on syytä opetella säätelemään ja ulkoistamaan.

Kirjassaan The Mess Inside: Narrative, Emotion, and the Mind (2012) Goldie väittää, että voimme ulkoistaa voimakkaita tunnekokemuksiamme kertomusten muotoon ja oppia näin ymmärtämään paremmin tunteitamme.

Kun tunne on epämääräinen, tarvitaan ensin useita kysymyksiä ja vastauksia päästäksemme paremmin käsiksi siihen, miltä meistä tuntuu. Kertoessamme tunteistamme läheisillemme niistä kehittyy hiljalleen sisäisesti johdonmukainen kertomus. Kertomukset saattavat tunteet tunnistettavaan muotoon. Goldien mielestä psykoterapiasta voi olla tässä hyötyä. Parhaimmillaan kertoja voi katsoa kertomustaan tunteen näkökulmasta ja nähdä siinä itsensä tunteen valossa.

Kertomukset ovat kuitenkin harvoin vain tarinoita kukoistuksesta, ilosta ja rakkaudesta.

Elämään mahtuu myönteisiä ja kielteisiä tunteita. Goldie väittääkin, että jokaisen ihmisen elämä on liian monimutkainen, sekava ja rosoinen, jotta se voitaisiin esitellä toisille kertomuksen muodossa ja oikeassa valossa. ”On mahdotonta kuvata sanoin rakkaansa menettäneen lesken surua ja ymmärtää sitä.”

Miksi Goldie ajatteli kertomuksen mahdollisuuksista näin varauksellisesti? Hänhän oli elänyt varsin värikkään elämän ensin lontoolaisessa pankkimaailmassa ja sitten yliopistojen salongeissa. Näistä kunnian tunteen kertomuksista Goldie ei piitannut, vaan häntä kiinnosti koko tunteiden kirjo, ilot ja surut.

Hän oli sairastunut parantumattomaan syöpään ja valmisti läheisiään ja vaimoaan menetykseen ja jäähyväisiin. Goldie ehti jättää käsikirjoituksensa painoon ja menehtyi syksyllä 2011.

Sairastaminen ei ollut Goldielle kertomus pelosta, vaan rohkeudesta elää. Hän käytti viimeiset kuukautensa tekemällä sitä mitä hän eniten rakasti: tunteiden tutkimusta, kirjojen kirjoittamista, urheilun katsomista ja merkityksellisten hetkien, tunteiden ja ajatusten jakamista yhdessä opiskelijoidensa ja perheensä kanssa. Tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista ilman kykyä tunnistaa, miltä oman elämän pitäisi näyttää ollakseen tarkoituksellinen.

Asioitten merkityksen huomaaminen ei aina ole helppoa niitä pelkästään itse miettimällä.

Kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen syvimmistä perustarpeista. Tarinat tarvitsevat kuulijansa, että niiden sisältämät tunteet saisivat muotonsa ja ilmaisunsa.

Usein riittää, että ystävä tai läheinen pysähtyy kuulemaan tarkalla korvalla, mitä meillä on sanottavaa. Jotkin kertomukset voivat kuitenkin olla aluksi niin kipeitä, mutkikkaita, tai läheisiäkin koskettavia, että niiden jäsentäminen on helpompaa ammattilaisen kanssa.

https://www.shortum.fi/lyhytterapiatalo/psykoterapeutit/